Syksy tuli

Niin se vaan aika taas on rientänyt ja ensimmäinen pakkasyö on takana. Loppukesän ja syksyn suunnitelmat menivät taas päälaelleen Sirulla alkaneen juoksun myötä – kaikki kolme mejäkoetta jäi käymättä ja tavoitteet siirtyvät taas vuodella.  Kaikki muut kiireet eivät silti ole väistyneet eli kalenterit täyttyvät menoista.

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Elokuu

Kesälomareissu Ruotsiin on tehty ja lomat on pidetty. Arkinen aherrus on alkanut ja ensi viikolla sen aloittavat myös lapset, joista nyt siis kuopuskin aloittaa koulutien.

Siru on osoittautunut mahdottomaksi vesieläjäksi -  missä vettä, siellä Siru! Kesämökillä se ei juuri rannalla viihtynyt (kuvaakaan ei kuivasta koirasta saanut otettua!) ja appivanhempien likaojassakin sen piti päästä pulahtamaan. Koiran rakastamia asioita ovat myös noutaminen ja tavaroiden kantaminen.

Kerhon järjestämät taipumuskokeet olivat eilen ja tällä kertaa koiraa ei ollut kokeeseen osallistumaan vaan menimme paikan päälle töihin, Markus vastaavaksi koetoimitsijaksi ja minä sihteeriksi. Mukava päivä, harmittavan sateinen sää tosin. Muutamat mejäkokeet toivottavasti vielä luvassa tälle syksylle!

uitettu koira

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Mejä Pyhäntä 19.6.2011

Kesän ensimmäiset mejä-kokeet, Sirulle AVO2/36 pistettä. Harjoittelun puutteesta varmaankin alun härväys ja sähläys kostautui, mutta arvostelun viimeinen lause saa hymyn huulille :) Kokeessa oli puolet 0 tuloksia, joten tyytyväinen pitää olla.

Tässä koeselostus ja pisteytys, tuomarina Toni Tunkkari:

Siru opastetaan rauhoittamalla ja tutustumalla alkumakaukseen. Lähtö innokas joka alussa kostautuu useaan tarkistukseen ja lopulta paluujälkeen. Palautus jäljelle. Eteneminen paranee tehden muutamia tarkistuksia osuuden puoliväliin saakka, jonka jälkeen Siru aloittaa määrätietoisen työskentelyn. Kulma oikaistaan noin metrillä ja makaus jää merkkaamatta. Toinen osuus hienoa työtä tehden yhden narunmitan pituisen lenkin jäljellä. Kulma tarkasti ja makaus merkataan selkeästi. Kolmannella osuudella pari tarkastusta joista toinen hieman haastavampi. Muuten hienosti jälkiuralla. Kaadon osoitti jäämällä paikoilleen nuuhkimaan sorkkaa. Hyvä ja itsenäinen suoritus Sirulta, jolta voidaan viedä odottaa huippusuorituksia.

Jäljestämishalukkuus 6 (0-6 p)
Jäljestämisvarmuus 5 (0-12p)
Työskentelyn etenevyys 7 (0-10p)
Lähdön kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen 11 (0-14p)
Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3p)
Yleisvaikutelma 4 (0-5p)
Yhteensä pisteet 36 p AVO2
Laukauksen sieto: Hyväksytty.

Posted in MEJÄ | Leave a comment

Onko koira kotona

Pääsiäisen alla kotiutui Siru-mamma synnytysreissultaan ja kovin oli toinen laihtunut ja vähäkarvainen ja kovin rauhallinen, mutta nukuttuaan enimmät väsymykset pois, alkoi alta kuoriutua taas oma entinen koiruus. Hienosti Siru hoiteli pentujaan ja suurin osa onkin jo näin vapun jälkeen muuttanut omiin koteihinsa ja pari lienee jäänyt myös kasvattajalle itselleen. Kuvassa Ritva eli Allway’s Zumba Rumba 2 kk iässä, ihana palleroinen :)

Sirun omistajavaihdos tuli tehtyä eilen Kennelliiton omakoira-palvelussa eli sijoitussopimus päättyi ja meistä tuli Sirun omistajat. Nyt voisi taas miettiä josko sitä kennelnimianomusta laittaisi vetämään..

Saimme molemmat suoritettua spanieleiden taipumuskokeen koetoimitsijakurssi 2:n keväällä ja tämä kesä on pitkästä aikaa ensimmäinen kun ei ole koiraa menossa taippareihin. Mejään sen sijaan pyritään jos nuo näyttelyt jää vähän vähemmälle että rouvanen ehtii kasvatella turkkiaan takaisin.

Posted in Pentuja, Sekalaista | Leave a comment

Zumba-pentue 4 viikkoa

Pentuset ovat taas muuttuneet silmissä ja ovat nyt neljän viikon ikäisiä. Nyt alkaa olla jo vilinää pentulaatikossa, tässä pentuja hoitamassa Satu-kasvattajan Petro-poika :)

Me täällä kotosalla odotamme jo Sirun kotiinpaluuta, varsinkin kuopuksella on kuulemma jo kova ikävä ja onhan se outoa kun ei ole koiraa talossa lainkaan. Toivotaan että pahimmat loskakelit jäävät taakse jo ennenkuin Sirukin palaa niin pääsee lenkille ilman jokakertaista pesua.

Posted in Pentuja | Leave a comment

Pennut kasvavat

Sirun pennut kasvavat ja voivat hyvin, samoin kuin itse emo.

Kävin pentuja katsomassa, ne olivat kyllä aivan hurmaavia ja emosta sai olla ylpeä, hienosti on hoitanut lapsosiaan. Pennut ovat siis nyt 2,5 vkoa vanhoja ja silmät ovat auenneet. Uusia kuvia on nähtävillä Kennel Allway’sin kotisivuilla, johon pääset tästä.

Posted in Pentuja, Sekalaista | Leave a comment

Kokkerivauvoja <3

Siru synnytti 2.3.2011 seitsemän pientä kokkerivauvaa! Synnytys meni hyvin ja sekä emä että pennut voivat hyvin. Pennuista 4 on urosta ja 3 narttua ja värejä löytyy 1+1 blue roania ja loput orange roaneja. Nyt jäädään odottelemaan miten pennut kasvavat ja mitä niistä kehittyykään! Siru elelee siis äipän elämää Satun hoivissa ja hoivailee puolestaan omaa jälkikasvuaan siellä. 

Posted in Pentuja, Sekalaista | Leave a comment

Uuden vuoden kuulumisia

Siru on astutettu 2.1.2011 Agnuksella eli blue roan cockeriuroksella viralliselta nimeltään Blue Satin Keep O’Blue Shadow. Pentuja odotettavissa maaliskuun alussa jos kaikki menee hyvin! Pennut syntyvät kasvattajan luona ja ne tulevat kennel Allway’sin nimiin. Siru ja Agnus ovat luonteeltaan molemmat mukavia cockerimaisia luppakorvia, joiden kanssa on helppo touhuta monenlaista, mutta jotka ovat kotioloissa rauhallisia rapsuteltavia. Terveystuloksista molemmilta löytyvät perinnöllisistä silmäsairauksista terveet silmät, molemmilla on A/A lonkat, molemmat on testattu prcd-PRA:sta terveeksi. Käyttöpuolelta Sirulla on hyväksytty taipumuskoetulos SPA1 reilun vuoden iässä ja viikkoa myöhemmin saavutettu MEJÄ AVO 1 tulos.  Sirun näyttelytuloksista löytyy kaksi varasertiä Suomesta, yksi PN3 sijoitus sekä ulkomailta kaksi sertiä ja vara-cacib Liettuasta. Agnukselta puolestaan löytyy varaserti kotimaasta ja yksi PU4 sijoitus. Myös Agnus on kokeillut taippareita, vielä toistaiseksi ilman tulosta. Sirulle pentue on ensimmäinen, Agnuksella on 7 pentuetta.

Meillä siis keskitytään nyt pentujen odotteluun ja Sirun hyvinvointiin tiineysaikana. Aluksi varmaan vähän totutellaan taas kotonaoloon parin kuukauden kennelissä elämisen jälkeen :)

Viimeinen näyttely toistaiseksi oli tänään eli Kajaanin kv tamminäyttely. Tällä kertaa Sirulle ERI NUK2 tulokseksi. Tuomarina oli ruotsalainen Karl-Erik Johansson. Arvostelun naputtelen myöhemmin.

Posted in Näyttelyt ja mätsärit, Pentuja, Sekalaista | Leave a comment

Siru Liettuassa

Satun ja Sirun näyttelyreissu Liettuan Vilnassa tuotti tulokseksi kahtena päivänä yhteensä kaksi sertiä sekä varacacibin. Kiitos ja onnea Satu! :) Nyt keskitymme joululomaan ja sitten ensi vuonna taas uudet kuviot, niistä piakkoin lisää..

Posted in Näyttelyt ja mätsärit | Leave a comment

Elämä jatkuu

Talo on ollut kovin tyhjä Sissin poismenon myötä ja Sirun lähdettyä kasvattajan luokse “laihtumaan”. Ei ketään vastaanottamassa kotiin tultaessa eikä kukaan lämmittämässä varpaita talven pakkasissa. Niinpä meille tuli lainaan ihana Kiira-koiranen, 8½ vuotias näyttelykuningatar, joka onkin valloittanut koko perheen… ja sohvan ;) Nyt on nautittu vanhan koiran rauhallisuudesta ja ihmetelty miten koira voikin olla niin helppo ja huomaamaton. Tehtävänsä Kiira on hoitanut kiitettävästi – tasoittanut ikävää ja viimeisten Sissin kanssa vietettyjen viikkojen epäluuloa kaikkia koiria kohtaan.

Nyt odottelemme joulua ja mitä mahtavat Sirun Liettuan näyttelyreissun tulokset tuoda mukanaan…

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Vaikeita päätöksiä

Viimeisimmät koirauutiset eivät ole iloista kerrottavaa, mutta kuten joku fiksu sanoisi, nämäkin kuuluvat elämään koirien kanssa.

Sissi on lähtenyt luotamme sateenkaarisillalle raskaiden päätösten jälkeen. Koirien välisistä vaikeuksista oli yritetty selvitä mm. erottamalla koirat toisistaan ja välttelemällä hankalia tilanteita. Sissin hyökkäykset ja murinat kohdistuivat myös meihin viimeisinä viikkoina ja koko perhe joutui olemaan varpaillaan. Lopullisen päätöksenteon aika tuli kuitenkin todella nopeasti ja sen ratkaisi lapseen kohdistunut hyökkäys ilman varoitusta ja ilman lapsen provosointia. Onneksi pahempaa ei ehtinyt tapahtua ja vaikka oman tunnemyrskyn ja järjen käytön ristiriita oli suuri, niin vaihtoehtoja oli vähän.

Ikävä ja itku on läsnä vielä pitkään, mutta toivomme että Sissillä on nyt kaikki paremmin maanpäällisen toisella puolen.

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Seinäjoki kv

Seinäjoen näyttelyreissu tuli heitettyä Satun ja Suskin kanssa. Tuomarin Eeva Rautalan mielestä Sirppana oli liian pulskassa kunnossa, joten tuloksena EH. Hieman tympäisi, mutta nyt sitten yritetään “laihduttaa” ;-)

Posted in Näyttelyt ja mätsärit, Sekalaista | Leave a comment

Sirun tulokset

Sirun prcd-PRA tulos tuli tänään Laboklinilta. Sirukin on clear, wuhuuu!

Posted in Sekalaista, Terveys | Leave a comment

A/A

Sirun lonkkalausunto tuli Kennelliitosta ja tulos A/A, hienoa!

Posted in Sekalaista, Terveys | Leave a comment

Tarkastuksissa

Siru kävi tänään virallisessa silmätarkastuksessa, silmät olivat terveet! Samalla otettiin myös lonkkakuvat, niiden tuloksia pitänee jokunen viikko odotella Kennelliitosta.

Posted in Sekalaista, Terveys | Leave a comment

MEJÄ Pyhäntä 15.8.2010

Toinen peräkkäinen viikonloppu ja taas on Sirulta mahtavia koetuloksia kerrottavana.

Allway’s Sambalaya, Siru MEJÄ AVO1 43 pistettä!!

Kokeessa 15 koiraa, joista 11 VOI- ja 4 AVO-luokassa. Cockereita oli Sirun lisäksi yksi, Vuokko. Kisan järjestivät mäyräkoira- ja spanielikerho yhdessä. Koe oli samalla molempien kerhojen kerhonmestaruuskisa. Siru palkittiin kokeen parhaana AVO-luokan koirana!

Tässäpä koeselostus ja pisteet: Tuomarina Helena Huhmarniemi.

Reipas alku. Siru jäljestää pientä siksak-kuviota jäljen päällä. Muutaman pienen tarkistuslenkin tekee kaikilla osuuksilla, muutoin jälkitarkkaa jäljestystä. Kolmannen osuuden lopussa ollut teeriparvikaan ei häirinnyt koiran työskentelyä. Makauksia ei merkkaa – oikaisee kulmat, joten ei ehdi noteerata makauksia. Kaadon löytää, nuuhkii sitä ja jää paikoilleen. Hyvää jäljestystä ensikertalaiselta.

Jäljestämishalukkuus 6 p (0-6p)

Jäljestämisvarmuus 11 p (0-12p)

Työskentelyn etenevyys 9 p (0-10p)

Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen 9 p (0-14p)

Käyttäytyminen kaadolla 3 p (0-3p)

Yleisvaikutelma 5 p (0-5p)

Laukauksien sieto hyväksytty. Pisteet yhteensä 43, AVO1.

Posted in MEJÄ | 2 Comments

SPA1 7.8.2010

Viikonloppu vierähti Pyhännän ja Savon suunnassa. Lauantaina Siru osallistui spanielien taipumuskokeeseen Pyhännän Pitkäkankaalla Pohjois-Suomen Spanielikerhon järjestämässä kokeessa. Tuomareina olivat Tiina ja Juha Karlström. Kokeessa oli vain 8 koiraa, joten päivästä ei muodostunut liian pitkä vaan edettiin joutuisasti. Molemmilla tuomareilla oli mukana myös tuomariharjoittelijat. Kokeen läpäisi yhteensä 4 koiraa: fieldspanieli, 2 englanninspringerspanielia ja yksi cockerspanieli eli Siru-tyttönen. Plakkarissa siis nyt SPA1, hienoa!

Kuvia tulee myöhemmin kunhan saamme ne paparazzilta..

Sirun koearvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen:  Rauhallisen iloinen koira, joka on kiinnostunut toisista koirista. Vieraita ihmisiä lähestyy rauhallisesti.

Haku ja laukaus:  Sopivan laajaa, jossa into rauhallista. Pääosin ilmavainuista ja pitää sopivasti kontaktia. Laukauksesta pysähtyy ja jatkaa.

Jäljestys:  Maa- ja ilmavainuinen suoritus, jossa rauhoitettu lähtö. Rauhallinen suoritus, jossa kaadon löytäminen teetätti töitä.

Vesityö: Veteen halukkaasti, tuo riistapukin ohjaajalle käteen.

Tottelevaisuus:  Hyvin hallinnassa.

Yhteistyö ja yleisvaikutelma:  Snorklaava jäljestäjä, joka nauttii ohjaajan kanssa yhteistyöstä.

Posted in Taipumuskoe | Leave a comment

Kesäkuvia

Mökkeilyä, uintia, harkkoja… koirien kesäpuuhia kuvien muodossa..

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Kesä vilahtaa ohi… ja Ylivieska kv

Heinäkuu on jo kääntynyt kohti loppuaan ja jotain on tapahtunut koirarintamallakin.

Siru kävi taippariharkoissa kesäkuussa ja niitä on tässä reenailtu pitkin kesää. Etappi on edessä 7.8….. siitä lisää sitten tuonnempana ;) Oulun kaksipäiväiset kv-näyttelyt menivät myös ohi, tällä kertaa talkoohommissa ja helteisessä säässä. Sissi puolestaan pääsi karvoistaan saaden kesäturkin… jotenkin sopivan sporttinen tuolle koiralle :)

Sissi ja Siru olivat molemmat hoidossa Satun ja Suskin hoivissa Kytökoskella kun teimme itse kesälomareissun Ruotsiin. Hyvin oli tyttösillä mennyt, kiitos vaan vielä hoitajille!

Siru pistäytyi myös tuona aikana Ylivieskan kv-näyttelyssä tuloksena ERI JUK1 ja VASERT. Tuomarina oli muutoksen jälkeen Marjo Jaakkola. Tässäpä vielä mukava arvostelu:

“Erinomainen tyyppi. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Ikäisekseen hyvin kehittynyt eturinta. Sopiva luusto. Hyvä runko, joka voisi olla aavistuksen tiiviimmässä kunnossa. Riittävät kulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella. Erinomainen luonne.”

Posted in Näyttelyt ja mätsärit, Sekalaista | Leave a comment

Tuoretta kuvaa tyttösistä

Sissi 2 v 9 kk ja Siru 11 kk

20100523_1720

Posted in Sekalaista | Leave a comment